sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Jouluinen juustokakku
Ainekset:
10 digestive keksiä
100g voisulaa
1rkl kanelia
3dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
3dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1tl kardemummaa
2 granaattiomenan siemenet
1/2 dl pistaasipähkinöitä rouhittuna
Ohje:
Murskaa keksit ja lisää joukkoon voisula ja kaneli. Voitele irtopohjavuoka (24cm) ja painele keskiseos vuokaan.
Vatkaa kerma. Sekoite keskenään tuorejuusto, tomusokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja kermavaahto.
Levitä täyte pohjan päälle ja laita vuoka pakastimeen 4 tunniksi. Ota juustokakku huoneenlämpöön noin 15 min ennen tarjoilua.
Ripottele juustokakun päälle granaatinomenan siemenet ja pistaasipähkinärouhe.
Huom!
Kun olet lusikoinut granaattiomenasta siemenet, valuta niistä ylimääräinen neste pois.
Tein tämän kakun äidille töihin, hänen nimipäivänsä kunniaksi. Kakku saattaa vaikuttaa melko makealta, mutta raikkaat granaatinomenan siemenet ja pistaasipähkinät pitävät sen tasapainossa. Jos kakun tekee päivää ennen tarjoilemista niin älä pistä koristeita päälle, koska muuten pähkinät pehmenevät ja siemenet tekevät kakusta vetisen. Hyvä vaihtoehto joulupöytään jälkiruuaksi. Kakkua tehdessä keittiössä tuoksuu ihana kaneli ja kardemumma.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Suklaakeksejä kolmella tavalla
Tällä viikolla iski kamala vimma leipoa ja ajattelin, etten ole pitkään aikaan tehnyt keksejä. Suklaakeksit ovat ehdoton suosikkini, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla jotain uutta. Kokeilin kolme erilaista reseptiä ja löysin sieltä oman ehdottoman suosikkini, juustokakku - suklaa keksit! Keksejä tuli niin paljon, että piti hieman viedä muillekin ja kaikki pitivät. Toivottavasti te muutkin pidätte ja kokeilette näittä. Keksien tekeminen ei vaadi paljon aikaa ja vaivaa ja lopputulos on palkitseva! Nauttikaa ;)
Chocolate chip cookies
(24kpl)
Aineet:
125g margariinia
1dl fariinisokeria
1/2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 munaa
2 1/2dl vehnäjauhoja
1/2tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
200g tummaa suklaata
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen joukkoon. Yhdistä jauhot, suola ja sooda. Rouhi suklaa. Sekoita suklaarouhe ja jauhoseos taikinaan. Ota taikinasta kahdella teelusikalla kokkareita leivinpaperoidulle pellille. Paista keksit 150 asteessa 15min.
Kahden suklaan keksit
(25-50kpl)
Aineet:
100g voita
100g tummaa suklaata
5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2tl suolaa
2 munaa
1 1/2dl sokeria
1 1/2dl fariinisokeria
2tl vaniljasokeria
100g valkosuklaata
Sulata kattilassa rasva ja tummasuklaa, sekoita kunnes suklaa on sulannut ja anna jäähtyä. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja suola keskenään. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Rouhi valkosuklaa karkeaksi. Lisää hieman jäähtynyt suklaa - rasvaseos vaahtoon. Siivilöi joukkoon jauhoseos ja valkosuklaa. sekoita tasaiseksi. Kauli taikina kevyesti jauhoitetulla pöydällä n. 21 x 35 cm levyksi. Leikkaa taikinapyörällä 7cm kokoisia neliöitä. Nosta levyt pelille ja paista 200 asteessa 12 min.
HUOM! jos keksi ovat liian isoja, puolita heti kun ne tulevat uunista ja ovat vielä pehmeitä
Juustokakku keksit
(25kpl)
Aineet:
75g margariinia
75g tuorejuustoa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
50g tumaa suklaata
3 digestivekeksiä
Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja tuorejuusto tasaiseksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes seos on ilmavaa. Sekoita kuivat aineet keskenään, rouhi suklaa hienoksi ja kääntele taikinan joukkoon. Murusta digestivekeksit kulhoon. Tee taikinast ruokalusikan kokoisia palloja ja pöyrittele keksimurussa. Asettele keksi pellille ja paista 200 asteessa keskitasolla 8- 10 min.

VINKKI! Ota kaikki aineet ajoissa huoneen lämppöön, niin tuloksestakin tulee parempi ja muista jättää väliä kekseihin kun piasta, koska ne leviävät. Mikä näistä on sinun lempparisi? ;) |
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Isänpäivä menu
Tänään siis juhlittii isänpäivää! Otin haasteen vastaan ja tein meille kolmen ruokalajin lounaan. Niin kuin aina ruoka oli fiiniä, mutta helppoa ja melko yksinkertaista, koska aina ei mielestäni tarvitse panostaa hienoihin ja erikoisiin ruokalajeihin joiden kypsyttämisessä menee monia tunteja tai ehkä kokonainen päviä (Ei niissä mitään vikaa ole, mutta itsellä ei ole aikaa). Tässä siis kuva materiaalia ja ohjeet, toivottavasti innostutte tekemään ;)
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Porsaankyljykset ja sinappimuusi
Ainekset:
4 reilunpaksuista porsaankyljystä
1tl sinappijauhetta
suolaa
mustapippuria myllystä
1kg jauhoisia perunoita
kuumaa maitoa
suolaa
2rkl karkeaa dijon - sinappia
Ota kyljykset huoneenlämpöön pari tuntia ennen ruuanlaittoa. Hiero niihin sinappijauhetta. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Kuumenna grilli tai parillapannu (tavallinenkin käy) kuumaksi. Paista kyljyksiin makuraidat ja alenna sitten lämpöä. Anna paistua kypsäksi.
Kuori perunar ja keitä niitä vedessä, kunnes ne alkavat hajota. Kaada vesi pois, survo perunat perunasurvimella, purista prässillä tai riko sähkövatkaimella. Kaada joukkoon kuumaa maitoa, kunnes muusi on sopivan paksua. Mausta suolalla ja sinapilla.
Punainen kanasalaatti
Ainekset:
(4 neljälle)
4 luutonta kananrintaa
2 rkl thaimaalaista punaista currytahnaa
2 rkl kasvi- tai pähkinäöljyä
1 kiinankaali, suikaloituna
175g paksoikaalia, isoiksi paloiksi revittynä
1/2 savoijinkaalia, suikaloituna
2 salottisipulia, hienoksi pilkottuna
2 valkosipulin kynttä, murskattuna
1 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl punaista cihilikastiketta
2 rkl thaimaalaista soijakastiketta
1. Tee useita viiltoja kananlihaan ja hiero currytahnaa viiltoihin. Anna tekeytyä peitettynä yön yli.
2. Paista kanaa keskilämmöllä vokissa 5 - 6 min, kunnes ne ovat läpikypsiä. Kääntele paloja muutaman kerran. Pidä lämpimänä.
3. Kuumen 1rkl öljyä vokissa ja paista sekoittaen paksoita ja kaaleja, kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää loput öljystä salottisipuli ja valkosipuli ja paista sekoittaen, kunnes ne ovat juuri kypsiä mutta ei ruskistuneita. Lisää viinietikka, chili- ja soijakastike. Ota pois liedeltä.
4. Asettele salaatti neljälle lautaselle. Viipaloi kana ja laita salaattipetien päälle. Pirskottele kuumaa kastiketta. Tarjoa heti.
Ps. Voit käyttää normaalia paistinpannua, mutta katso että pannu on tarpeeksi iso, koska kaalit vievät paljon tilaa tai voit paistaa ne pienissä osissa.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Illanvietto ruokaa
Pidettiin äidin ja isoäidin kanssa naisten ilta, sen kunniaksi, että äiti sai vihdoin muutettua uuteen asuntoonsa. Ensin hieman saunottiin ja hoidettiin kauneutta, jonka jälkeen nautiskeltiin ruokaa ja katseltiin tanssii tähtien kanssa. Oli oikein lepposaa ja hauskaa! ;)
Jos illanviettoja luvassa ja et keksi mitään tarjoiltavaa, tässä hieman osviittaa
Siinä hieman apuja. Tämä on sovellettu espanjalaisista tapaksista. Helppoa ja yksinkertaista, nopeasti valmistuvaa ja herkullista. Kaikki saavat hakea vapaasti mitä haluavat pitkin iltaa.
Jos illanviettoja luvassa ja et keksi mitään tarjoiltavaa, tässä hieman osviittaa
Sienisalaattia, aurinkokuivattujatomaatteja, oliiveja paprikatäytteellä, kuivattuja hedelmiä (aprikoosi, luumu, päärynä ja viikuna), pähkinäsekoitus, karhunvatukoita ja mustikoita. |
Omenoita, mandariineja, vesimeloonia, viinirypäleitä, salamia, ilmakuivattua kinkkua. |
Valkohomejuustoja, ruisnappeja, täysjyväpatonkia (sitruunalla maustettua tuorejuustoa, kylmäsavulohta ja parmesania) ja chiapattaa. |
Siinä hieman apuja. Tämä on sovellettu espanjalaisista tapaksista. Helppoa ja yksinkertaista, nopeasti valmistuvaa ja herkullista. Kaikki saavat hakea vapaasti mitä haluavat pitkin iltaa.
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Di Trevi ja Fontana
Fontana ja Di Trevi kuuluvat samaan ravintolaketjuun. Fontanassa olen ollut hyvin monta kertaa ja Di Trevissä vain kerran. Ravintolat poikkeavat toisistaan jonkin verran. Di Trevi on tapastyylinen ravintola, kun taasn Fontana on enemmän kahvilamainen, mistä saa myös sunnuntaisin brunsseja ja viikkoisin herkullisia lounas buffetteja. Fontana on ehdottomasti suosikkini näistä kahdesta. Kavereiden kanssa on tullut käytyä melko usein siellä, koska hinnan ja annosten koon välinen suhde on kiitettävä. Di Trevissä olin isäni kanssa lounaalla, joten kovinkaan ihmeellisiä arvesteluja en osaa antaa, mutta ei se kovinkaan kummoinen paikka ollut. Fontana on kodikkaampi ;) Drinkit sen sijaan ovat enemmän Di Trevin juttu.
Fontana
Kuvaa ei valitettavasti löydy, mutta suosittelen maistamaan eri sandwichejä! Olen itse maistanut kolmea ja en ole vielä kertaakaan joutunut pettymään ja kokokin on niin iso ettei kaikkea aina jaksa syödä! Ruuat ovet kaiken lisäksi hyvin freshejä
http://www.fontanacafe.fi/menu-2.html

Di Trevi
http://www.ditrevi.fi/menu.html
Di Trevin tiski |
Hieman sisätilaa |
maanantai 16. syyskuuta 2013
Panini
Oltiin tossa poikaystävän kanssa kesäloman lopussa 6kk kunniaksi Paninissa syömässä. Paikka on Aurajoen rannassa hieman piilossa, enkä ollut paikasta tietoinen ennen kuin koulussa meille ehdotettiin, että mentäisiin luokan kanssa sinne syömään. Pakko sanoa, että olen todella tyytyväinen! Sisätilat olivat kodikkaat ja sopivan kokoinen. Silloin oli melko hiljaista kun menimme syömään, joten palvelukin pelasi hyvin tehokkaasti. Ystäväni kehui salaatteja, joita sieltä saa, joten yllätys päätin ottaa sellaisen. Poikaystävä otti nalle - pizzan, jossa oli vaikka mitä lihaherkkuja päällä ;)
Mozzarella - parmankinkkusalaatti mangovinegretillä, nam! |
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Pesto - suppilovahvero pasta
Eilen oli sellainen päivä, että ruokakaappien antimet olivat melko heikossa kunnossa ja täytyi ryhtyä soveltamaan hieman, että saisi murua rinnan alle. Pakastimesta löysin mökiltä kerättyjä suppilovahveroita, joten päätin tehdä sienipastaa!
Aineet:
400g täysjyväpastaa
200g sieniä
makea sipuli
Kananmuna
2 rkl vihreää pestoa
suolaa ja pippuria
Ohje:
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta ja kaada kattilan pohjalle öljyä. Kuullota sipuli ja lisää sienet. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää pasta ja kananmuna joukkoon. Sekoita niin kauan että muna kiinteytyy. Lisää pesto ja nauti.
Vinkki! Pestoja löytyy moneen makuun, vihreä sitruunapesto sopii mainiosti joukkoon.

tiistai 10. syyskuuta 2013
Jättikatkaravunpyrstöjä ja pinaattia
Tässä ruokaa pienin, mutta maistuvin pistein. Annoksia syntyy neljä 25:ssä minuttissa ja jokaisessa annoksessa on vain noin 120 kaloria eli hyvin kevyttä ruokaa!
Ainekset:
2 tl kasviöljyä
2 sipulia hienonnettuna
1 - 2 valkosipulin kynttä murskattuna
1/2 tl curryjauhetta
1 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua chiliä
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
200g jättikatkaravunpyrstöjä
200g tuoreita pinaatinlehtiä
ripaus suolaa ja jauhettua mustapippuria
Ohje
1. Kuumenna öljy pannulla. Lisää sipuli sekä valkosipuli ja kuullota n. 5 min, kunnes ne ovat pehmeitä ja läpikuultavia.
2. Lisää kaikki mausteet sekä tomaattimurska ja hauduta seosta miedolla lämmöllä noin 10 min.
3. Lisää lopuksi ravunpyrstöt sekä pinaatinlehdet ja jatka kypsentämistä kunnes ravut ovat sisältä kuumia ja pinaatinlehdet ovat kiehuneet kokoon. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Tarjoa keitetyn riisin kera.
HUOM!!
Varo ette kypsennä rapuja liikaa, koska muuten niistä tulee kumisia eikä kukaan halua syödä niitä sen jälkeen. Tarkoituksena on vain lämmittää ravut ei kypsentää.

tiistai 3. syyskuuta 2013
Voisilmäpulla
Itse henkilökohtaisesti pidän eniten voisilmäpullista, jos on vapaus valita minkä ottaisi. Tarkoituksena ensin oli että olisin tehnyt vain perus pikkupullia, mutta huomasin, että jääkaapissa olikin sopiva nokare voita, mikä pitäisi käyttää niin muutinpa hieman suunnitelmia.
Ainekset:
5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
2 dl sokeria
2 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
Pinnalle
Voita n. 25g
sokeria
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva.
2. Lisää mausteet ja muna, sekoita hyvin puuhaarukalla.
3. Lisää jauhoja vähitelleen, siirry puuhaarukasta käsin vaivaamiseen tai sähkövatkaimeen. Jätä osa jauhoista alustamista varten.
4. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi liinan alla peitettynä. Voit nopeuttaa turpoamista laittamalla kulhon vesihauteeseen.
5. Lisää jäähtynyt voisula taikinan joukkoon ja lisää jauhoja tarvittaessa.
6. Vaivaa taikinasta ilmakuplat ja jaa palat toin 25 - 30 palaan. Pyörittele pulliksi ja aseta pellille kohoamaan 30 minuutiksi.
7. Paina pulliin sormenpäillä kolot ja voitele munalla. Lisää koloihin nokare voita ja sirottele päälle sokeria. Paista pullat 175 asteessa noin 14 min.
perjantai 30. elokuuta 2013
Vuohenjuusto - parmankinkku pizza
Isän kanssa oli pizza päivä. Päätimme kokeilla pizzan paistamista grillissä pizzakivellä. Onnistui oikein mainiosti! Täytyy vain kuumuuden kanssa olla tarkka, ettei polta pizzaa. Ne valmistuvat hyvin nopeasti!
Pizza pohja:
11/2 dl vettä
50 g kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
2rkl öljyä
3dl durumvehnäjauhoja
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Anna kohota 20 min. kauli taikinasta yksi iso tai 2 - 4 pinempää pohjaa. Kohota pohjia 10 min ja lisää täyte.
Täyte:
Tomaattikastike
Ilmakuivattukinkku
Tomaatti
vuohenjuusto
pizzajuusto
Paiston jälkeen tuoretta rucolaa pinnalle.

Club Sandwich
Jääkiekon MM - kisojen aikana pidettiin kahdestaan poikaystävän kanssa kisakatsomo eli hyvää ruokaa ja juomaa. Silloin kokosin meille Club Sandwichit ja uuniranskalaiset dippikastikkeen kanssa.
Valmistusaineet:
(2 annosta)
6 viipaletta paahtoleipää
voita (esim. oivariini)
1 1/2 rkl Dijon - sinappia
1/2 ruukku jääsalaattia
1 iso tomaatti
1/2 punainen paprika
50 g palvikinkku viipaletta (myös muut leikkeleet sopivat hyvin esim. kalkkuna)
4 viipaletta voimakasta juustoa esim. valio luostari juusto
2 munaa
Marinoitu sipuli:
1 punasipuli
2 tl vaaleaa balsamietikkaa
1/2 rkl avokado- tai rypsiöljyä
1/2 rkl sokeria
mustapippuria myllystä
Lisäksi
puisia grillitikkuja
Perunoita
Aloita sipulin marinoinnista. Leikkaa punasipuli aivan ohuiksi viipaleiksi. Mikrota sipulia 30 sec. täysteholla, näin sen maku ja rakenne pehmenevät. Mittaa päälle muut aineet, sekoita ja jätä jääkaappiin marinoitumaan.
Paahda paahtoleivät. Voitele voilla ja sinapilla.
Mittaa kinkku/muu leikkele ja juusto valmiiksi.
Huuhdo, kuivaa ja revi salaatti. Viipaloi tomaatti ja paprika
Paista munat.
Kokoa leivät näin: Laita kahdelle viipaleelle salaattia tomaattia, paprikaa, marinoitua sipulia, kinkkua ja juustoa. Nosta päälle lämmin kananmuna. Nosta päälle seuraava viipale ja jaa loput vihannekset, leikkeleet, juustot ja sipuli päälle. Valuta lopuksi sipulin marinadia päälle.
Nosta viimeinen viipale voideltu puoli alaspäin. Paina kämmenellä ja leikkaa leivät kolmioiksi. Kiinnitä leivät sopivan mittaisiksi leikatuilla grillitikuilla. Tarjoa heti.
Perunat oli helppo valmistaa. Pese ja kuori (ei ole pakko) perunat ja leikkaa ne ohuen ohuiksi viipaleiksi, apuna voi käyttää raastinta tai höylää. Aseta ohuet viipaleet pellille voitele varovasti öljyllä ( ei liikaa, ettei perunat jää pehmeiksi). Ripottele pinnalle hieman suolaa ja paista 200 asteisessa uunissa niin kauan kunnes perunoiden pinta alkaa ruskistua.

sunnuntai 25. elokuuta 2013
Metsästäjän leipä
Syksy saapuu ja sienet alkaa nousta jälleen pintaan ja on noussutkin jo ihan mukavasti. Metsästäjän leipä on yksi lempi sieniruuistani ja varsinkin kun ne on vielä omasta metsästä poimittuja. Tässä olen käyttänyt suppilovahvero - kanttarelli sekoitusta. Mutta yhtä hyvin herkkusienet ja siitakesienet toimivat tämän kanssa ;)
Ainekset (4 annosta)
4 viipaletta isoa paahtoleipää
Sienimuhennos
200g herkkusieniä
100 g siitakesieniä
(tai 300g omavalintaisia sieniä ei se niin nuukaa ole)
1 sipuli (100g)
2 - 3 rkl juoksevaa rasvaseosta
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 1/2 dl Flora kuohu kasvirasvasekoitetta
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Jauhelihapihvit
400g naudan paistijauhelihaa
4 rkl korppujauhoja
1 dl Flora kuohu kasvisrasvasekoitetta tai vettä
1 pieni sipuli
1 rkl juoksevaa rasvaseosta
1 kananmuna
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Lisäksi
Tomaattia
Kurkkua
Ruusukaalia (keitettynä tai höyrystettynä) ja/tai maustekurkkuja
Ohje:
1. Puhdista ja paloittele sienet. Hienonna sipuli. Kaada sienet paistokasariin ja sekoittele, kunnes kosteus on haihtunut. Lisää rasva ja sipuli. Paista sekoitellen pari minuuttia.
2. Ripottele sienille jauhot ja sekoita. Kaada joukkoon vesi, sekoita tasaiseksi ja lisää kerma. Hauduta noin 5 min. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä kannen alla.
3. Valmisra pihvit. Sekoita korppujauhot ja neste, anna korppujauhojen turvota muutama minuutti. Hienonna sipuli ja ruskista rasvassa. Lisää kulhoon sipuli, jauheliha, muna, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi.
4. Jaa mureketaikina neljään osaan ja muotoile ne leivän kokoisiksi pihveiksi. Paista pihvit kypsiksi pannulla rasvassa.
5. Paahda leipäviipaleet. Asettele leivät lautaselle. Nosta pihvi päälle ja lusikoi lämmin sienimuhennos pihvien päälle. (Osan muhennoksesta voi tarjota erikseen). Koristele tomaatilla, kurkulla ja hyörystetyilla ruusukaaleilla ja/tai maustekurkuilla.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Tallinnan matka
Vietettiin toiseksi viimeinen kesälomaviikonloppu Tallinnassa poikaystäväni ja ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Iltaisin tietenkin käytiin syömässä ulkona. Ensimmäisenä iltana, koska olimme väsyneitä pizza maistui mainiosti.
Calzone (oma valintani) |
Lohi pizza (ystävän valinta) |
Kinkku - herkkusieni pizza (poikaystäväni) |
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Niska
Olin äidin ja isoäidin kanssa ravintola Niskassa, joka sijaitsee ihan aurajoen rannassa. Ravintolan omistaa Strömsöstä tuttu kokki Michael Björklund ja siksi paikka on tyyliltään Ahvenanmaalainen. Sisätilat olivat hyvin mukavat ja merelelliset. Lisäksi jos on kaunis ilma on mahdollista syödä myös ulkona. Paikan juju on sen peltileipä eli pizzaa ahvenanmaalaisittain. Valikoimassa on ihan älyttömän paljon hyvän kuuloisia peltileipiä ja täytteet ovat hieman poikkeavia normaaleista pizzoista. Katselin muiden annokisa, kun tulimme sisään ja ne näytti älyttömän herkullisilta, enkä yhtään epäile etteikö olisi.
Silti pakko antaa hieman miinusta. Itse ei tehnyt mieli syödä lämpimänä päivänä pizzaa vaan tilasin savulohisalaatin samoin tilasi isoäitini ja äiti tilasi Cecilia pizzan. Ensimmäinen miinust tuli siitä, että jouduimme odottamaan annoksiamme 50 min vaikka sisällä ei ollut meidän lisäksemme kuin muutama asiakas. Kesto varmasti johtui siitä, että työvoimaa oli vähän. Paikassa ei ole erillistä keittiötä vaan ruokaa tehdään tiskin takana. On vain yksi kokki ja yksi paistouuni, jossa pizzoja tehdään, joten ei ihme että ruuissa kesti. Siksi toinen miinus tulee siitä, että salaatti oli melko säälittävä ja leivän pala vielä säälittävämpi eikä ollut kyllä sen odottamisen arvoinen, muttä äidin pizza oli kyllä aika herkku eli pakko vielä käydä uudestaan ja maistaa paikan pravuureja.
http://www.niskaturku.com/fi/menu/

lauantai 10. elokuuta 2013
Katkarapu sandwichit
Asuttiin tässä muutama viikko sitten poikaystävän kanssa kahdestaan meillä ja yksi ilta päätin sitten väsätä meille katkaravuista herkkuleivät ;)
Eli olin siis itse leiponut sämpylöitä muutama päivää ennen. Leivän tietenkin voi itse valita maun mukaan, mutta suosittelen jotain vaaleaa leippää mielummin kuin tummaa. Kaadoin pieneen kuppiin oliiviöljyä ja silppusin valkosipulia sinne joukkoon. Sivelin öljyn halkaistujen sämpylöiden päälle ja paistoin niitä pannulla sen aikaa että pinta hieman ruskettuu.
Täyte (2 hengelle):
1 Avokado
Jääsalaattia
400g katkarapuja (mausta limepippurilla)
majoneesia (maun mukaan, jos käytät kevyt majoneesia notkista sitä hieman maidolla)
Sivele valitsemasi majoneesia leivän pinnalle. Asettele salaatit ja avokadon palat. Pyöräytä katkarapuja pannulla nopeasti vain että ne lämpenevät hieman ja mausta limepippurilla. Lisää hieman majoneesia pinnalle (notkista jos majoneesi on liian jämäkkää, että saat siitä kastikemaisen. Jos majoneesia ei ole maustettu, muutama pisara sitruunaa tekee siitä maukkaan).
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Pakkahuone
Marenkikakku
Tehtiin mun synttäreiden ja Hannan nimipäivän kunniaksi Ukin perinteinen mansikka - marenkikakku. Tooosi makeaa, mutta hyvää! Ja älyttömän helppo tehdä :)
Käytettiin ukissa valmiiksi valmistettuja marenkilevyjä. Vispattiin purkki kuohukermaa, lisättiin purkki rahkaa, mansikoita ja desi sokeria ja vaniliasokeria.
Käytettiin ukissa valmiiksi valmistettuja marenkilevyjä. Vispattiin purkki kuohukermaa, lisättiin purkki rahkaa, mansikoita ja desi sokeria ja vaniliasokeria.
Kahveli
Karju rock oli viime viikonloppuna, joten matkustin jälleen viikonlopuksi Uuteenkaupunkiin (Ukiin). Siellä sitten käytiin perjantaina syömässä Kahvelissa, jossa olen ollut kerran aikaisemminkin ja niin kuin oikein muistin kyllä siellä vain ruoka on erittäin hyvää! Lisäksi rakennus on aivan ihana punainen puutalo aivan rannassa venesataman vieressä ja hyvin merihenkinen sisältä! Olimme koko porukka syömässä. Hanna otti Grillikanaa, Leena Paholaisen kanaa, Juho äijä burgerin ja itse otin Rapu - caesarsalaatin. Tässäkään salaatissa ei ollut liikaa kastiketta, tosin se oli kyllä hieman mauttomampaakin, mutta koskaan en ole saanut niin isoa salaattia! Huhhu! Oli kyllä niin iso etten jaksanut syödä kokonaan! Kannattaa mennä kesällä edes päiväreissulle Ukiin, aivan ihana kaupunki kesällä ja hyvia ravintoloita kivoilla paikoilla ;)
http://www.kahveli.com/index.php
http://www.kahveli.com/index.php
Paholaisen kanaa |
Grilli kanaa |
Rapu - caesarsalaatti |
Äijä pizza |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)