Isän kanssa oli pizza päivä. Päätimme kokeilla pizzan paistamista grillissä pizzakivellä. Onnistui oikein mainiosti! Täytyy vain kuumuuden kanssa olla tarkka, ettei polta pizzaa. Ne valmistuvat hyvin nopeasti!
Pizza pohja:
11/2 dl vettä
50 g kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
2rkl öljyä
3dl durumvehnäjauhoja
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Anna kohota 20 min. kauli taikinasta yksi iso tai 2 - 4 pinempää pohjaa. Kohota pohjia 10 min ja lisää täyte.
Täyte:
Tomaattikastike
Ilmakuivattukinkku
Tomaatti
vuohenjuusto
pizzajuusto
Paiston jälkeen tuoretta rucolaa pinnalle.
perjantai 30. elokuuta 2013
Club Sandwich
Jääkiekon MM - kisojen aikana pidettiin kahdestaan poikaystävän kanssa kisakatsomo eli hyvää ruokaa ja juomaa. Silloin kokosin meille Club Sandwichit ja uuniranskalaiset dippikastikkeen kanssa.
Valmistusaineet:
(2 annosta)
6 viipaletta paahtoleipää
voita (esim. oivariini)
1 1/2 rkl Dijon - sinappia
1/2 ruukku jääsalaattia
1 iso tomaatti
1/2 punainen paprika
50 g palvikinkku viipaletta (myös muut leikkeleet sopivat hyvin esim. kalkkuna)
4 viipaletta voimakasta juustoa esim. valio luostari juusto
2 munaa
Marinoitu sipuli:
1 punasipuli
2 tl vaaleaa balsamietikkaa
1/2 rkl avokado- tai rypsiöljyä
1/2 rkl sokeria
mustapippuria myllystä
Lisäksi
puisia grillitikkuja
Perunoita
Aloita sipulin marinoinnista. Leikkaa punasipuli aivan ohuiksi viipaleiksi. Mikrota sipulia 30 sec. täysteholla, näin sen maku ja rakenne pehmenevät. Mittaa päälle muut aineet, sekoita ja jätä jääkaappiin marinoitumaan.
Paahda paahtoleivät. Voitele voilla ja sinapilla.
Mittaa kinkku/muu leikkele ja juusto valmiiksi.
Huuhdo, kuivaa ja revi salaatti. Viipaloi tomaatti ja paprika
Paista munat.
Kokoa leivät näin: Laita kahdelle viipaleelle salaattia tomaattia, paprikaa, marinoitua sipulia, kinkkua ja juustoa. Nosta päälle lämmin kananmuna. Nosta päälle seuraava viipale ja jaa loput vihannekset, leikkeleet, juustot ja sipuli päälle. Valuta lopuksi sipulin marinadia päälle.
Nosta viimeinen viipale voideltu puoli alaspäin. Paina kämmenellä ja leikkaa leivät kolmioiksi. Kiinnitä leivät sopivan mittaisiksi leikatuilla grillitikuilla. Tarjoa heti.
Perunat oli helppo valmistaa. Pese ja kuori (ei ole pakko) perunat ja leikkaa ne ohuen ohuiksi viipaleiksi, apuna voi käyttää raastinta tai höylää. Aseta ohuet viipaleet pellille voitele varovasti öljyllä ( ei liikaa, ettei perunat jää pehmeiksi). Ripottele pinnalle hieman suolaa ja paista 200 asteisessa uunissa niin kauan kunnes perunoiden pinta alkaa ruskistua.

sunnuntai 25. elokuuta 2013
Metsästäjän leipä
Syksy saapuu ja sienet alkaa nousta jälleen pintaan ja on noussutkin jo ihan mukavasti. Metsästäjän leipä on yksi lempi sieniruuistani ja varsinkin kun ne on vielä omasta metsästä poimittuja. Tässä olen käyttänyt suppilovahvero - kanttarelli sekoitusta. Mutta yhtä hyvin herkkusienet ja siitakesienet toimivat tämän kanssa ;)
Ainekset (4 annosta)
4 viipaletta isoa paahtoleipää
Sienimuhennos
200g herkkusieniä
100 g siitakesieniä
(tai 300g omavalintaisia sieniä ei se niin nuukaa ole)
1 sipuli (100g)
2 - 3 rkl juoksevaa rasvaseosta
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 1/2 dl Flora kuohu kasvirasvasekoitetta
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Jauhelihapihvit
400g naudan paistijauhelihaa
4 rkl korppujauhoja
1 dl Flora kuohu kasvisrasvasekoitetta tai vettä
1 pieni sipuli
1 rkl juoksevaa rasvaseosta
1 kananmuna
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
Lisäksi
Tomaattia
Kurkkua
Ruusukaalia (keitettynä tai höyrystettynä) ja/tai maustekurkkuja
Ohje:
1. Puhdista ja paloittele sienet. Hienonna sipuli. Kaada sienet paistokasariin ja sekoittele, kunnes kosteus on haihtunut. Lisää rasva ja sipuli. Paista sekoitellen pari minuuttia.
2. Ripottele sienille jauhot ja sekoita. Kaada joukkoon vesi, sekoita tasaiseksi ja lisää kerma. Hauduta noin 5 min. Mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä kannen alla.
3. Valmisra pihvit. Sekoita korppujauhot ja neste, anna korppujauhojen turvota muutama minuutti. Hienonna sipuli ja ruskista rasvassa. Lisää kulhoon sipuli, jauheliha, muna, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi.
4. Jaa mureketaikina neljään osaan ja muotoile ne leivän kokoisiksi pihveiksi. Paista pihvit kypsiksi pannulla rasvassa.
5. Paahda leipäviipaleet. Asettele leivät lautaselle. Nosta pihvi päälle ja lusikoi lämmin sienimuhennos pihvien päälle. (Osan muhennoksesta voi tarjota erikseen). Koristele tomaatilla, kurkulla ja hyörystetyilla ruusukaaleilla ja/tai maustekurkuilla.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Tallinnan matka
Vietettiin toiseksi viimeinen kesälomaviikonloppu Tallinnassa poikaystäväni ja ystäväni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Iltaisin tietenkin käytiin syömässä ulkona. Ensimmäisenä iltana, koska olimme väsyneitä pizza maistui mainiosti.
Calzone (oma valintani) |
Lohi pizza (ystävän valinta) |
Kinkku - herkkusieni pizza (poikaystäväni) |
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Niska
Olin äidin ja isoäidin kanssa ravintola Niskassa, joka sijaitsee ihan aurajoen rannassa. Ravintolan omistaa Strömsöstä tuttu kokki Michael Björklund ja siksi paikka on tyyliltään Ahvenanmaalainen. Sisätilat olivat hyvin mukavat ja merelelliset. Lisäksi jos on kaunis ilma on mahdollista syödä myös ulkona. Paikan juju on sen peltileipä eli pizzaa ahvenanmaalaisittain. Valikoimassa on ihan älyttömän paljon hyvän kuuloisia peltileipiä ja täytteet ovat hieman poikkeavia normaaleista pizzoista. Katselin muiden annokisa, kun tulimme sisään ja ne näytti älyttömän herkullisilta, enkä yhtään epäile etteikö olisi.
Silti pakko antaa hieman miinusta. Itse ei tehnyt mieli syödä lämpimänä päivänä pizzaa vaan tilasin savulohisalaatin samoin tilasi isoäitini ja äiti tilasi Cecilia pizzan. Ensimmäinen miinust tuli siitä, että jouduimme odottamaan annoksiamme 50 min vaikka sisällä ei ollut meidän lisäksemme kuin muutama asiakas. Kesto varmasti johtui siitä, että työvoimaa oli vähän. Paikassa ei ole erillistä keittiötä vaan ruokaa tehdään tiskin takana. On vain yksi kokki ja yksi paistouuni, jossa pizzoja tehdään, joten ei ihme että ruuissa kesti. Siksi toinen miinus tulee siitä, että salaatti oli melko säälittävä ja leivän pala vielä säälittävämpi eikä ollut kyllä sen odottamisen arvoinen, muttä äidin pizza oli kyllä aika herkku eli pakko vielä käydä uudestaan ja maistaa paikan pravuureja.
http://www.niskaturku.com/fi/menu/

lauantai 10. elokuuta 2013
Katkarapu sandwichit
Asuttiin tässä muutama viikko sitten poikaystävän kanssa kahdestaan meillä ja yksi ilta päätin sitten väsätä meille katkaravuista herkkuleivät ;)
Eli olin siis itse leiponut sämpylöitä muutama päivää ennen. Leivän tietenkin voi itse valita maun mukaan, mutta suosittelen jotain vaaleaa leippää mielummin kuin tummaa. Kaadoin pieneen kuppiin oliiviöljyä ja silppusin valkosipulia sinne joukkoon. Sivelin öljyn halkaistujen sämpylöiden päälle ja paistoin niitä pannulla sen aikaa että pinta hieman ruskettuu.
Täyte (2 hengelle):
1 Avokado
Jääsalaattia
400g katkarapuja (mausta limepippurilla)
majoneesia (maun mukaan, jos käytät kevyt majoneesia notkista sitä hieman maidolla)
Sivele valitsemasi majoneesia leivän pinnalle. Asettele salaatit ja avokadon palat. Pyöräytä katkarapuja pannulla nopeasti vain että ne lämpenevät hieman ja mausta limepippurilla. Lisää hieman majoneesia pinnalle (notkista jos majoneesi on liian jämäkkää, että saat siitä kastikemaisen. Jos majoneesia ei ole maustettu, muutama pisara sitruunaa tekee siitä maukkaan).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)