tiistai 20. toukokuuta 2014

Bagel



Viime viikolla tuli kauhea leivonta vimma, eikä tehnyt mieli mitään makeaa, joten tein bageleita. Niiden teko on helppoa ja yksinkertaista. Bagelin pinnalle voi ripotella haluamaasa koristetta, itse käytin seesaminsiemeniä, mutta päälle sopii siementen lisäksi esim .juustoraaste. 

Lähdin ystäväni luokse katsomaan hänen uutta asuntoaan ja sen kunniaksi nautimme herkku bagelit. 




Ainekset:
noin 20kpl

7dl vettä
3rkl sokeria
2tl suolaa
1kpl kuivahiivapussia
14dl vehnäjauhoja
1rkl siirappia
Pinnalle
valitsemia siemeniä, itse käytin seesaminsiemeniä 

Mittaa kulhoon kädenlämpöinen vesi, sokeri ja suola. Sekoita kuivahiiva pariin desiin jauhoja ja sekoita nesteeseen. Lisää jauhoja pikkuhiljaa, ensin sekoittaen sitten kädellä alustaen, kunnes taikina on tiivis ja kimmoisa. 
Kohota taikinaa kulhossa liinan alla lämpimässä paikassa 20 - 30min. 

Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäksi tangoksi. Jaa tanko 20 palaan. Pyöritä palat pyöreiksi pulliksi ja kohota liinan alla n. 15min.

Kuumenna isossa kattilassa vesikiehuvaksi. Lisää siirappi. Paina pullan keskelle reikä peukalolla ja venytä rinkeliksi. Paista muutama rinkeli kerrallaan, minuttii per puoli. 

Nosta rinkeli reikäkauhalla pellille leivinpaperin päälle ja ripottele pinnalle siemeniä. Paista 225 asteisessa uunissa n. 15min, kunnes bagelit ovat kauniin ruskeita. 

Täytä bagelit haluamallasi täytteillä. Itse käytin tuorejuustoa, savulohta, salaattia ja avokadoa. 




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitenpäivä menu


Tänään on äitienpäivä ja ajattelin hemmotella äitä ja isoäitiäni kolmen ruokalajin aterialla. Päivän menuusta koostui pitkän pohdiskelun jälkeen tällainen:

Alkuruoka: Katkarapusalsa
Pääruoka: Kampasimpukat ja punainen pyree
Jälkiruoka: Hedelmäsalaatti ja mascarponevaahto



Katkarapusalsa

Ainekset:
150g keräsalaattia (sydänsalaatti)
400g Jättikatkaravunpyrstöjä tai jokiravun-
2kpl tomaattia
1kpl avokadoa
2rkl limettimehua
1/2kpl tuoretta punaistavhiliä (silputtuna)
1tl ruokosokeria
1/2tl merisuolaa (hiutaleina)
1/4tl mustapippuria

Valuta ravunpyrstöt hyvin siivilällä ja silppua ne veitsellä karkeaksi.
Halkaise tomaatit, poista kannat ja koverra siemenet pois lusikalla. Kuutioi pieneksi.
Halkaise avocado, poista siemen ja kuutioi pieneksi.
Sekoita salsa ainekset kulhossa.
Huuhdo salaatinlehdet. Kuivaa ne lingossa tai keittiöpyyhkeellä. Tarjoile rapusalsalla täytetyt salaattiveneet heti. 




Kampasimpukat ja punainen pyree




 Ainekset:
800g perunoita
40g cheddarjuustoa
70g öljyyn säilöttyjä aurinkokuovattuja tomaatteja
(tilkka maitoa)
200g parsakaalia
200g parsatankoja
200g pakasteherneitä
1rkl oliiviöljyä
sitruuna
4 viipaletta savustettua pekonia
12 suurta kampasimpukkaa
20 tuoretta salvianlehteä 

Leikkaa perunat 1cm paksuiksi viipaleiksi ja keitä. Sekoita tehosekoittimessa sileäksi cheddar ja aurinkokuivatut tomaatit ja 1tl tomaattien säilöntäöljyä. 
Keitä parsa, parsakaali ja herneet, mausta puolikkaalla sitruunalla ja 1rkl oliiviöljyllä.
Lisää kypsät perunat tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi pyreeksi, lisää hieman maitoa jos on liian paksua.
Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää oliiviöljy. Mausta kampasimpukat suolalla ja mustapippurilla. Silppua pekoni. Paista kuumalla pannulla niin, että simpukoihin tulee vaalenruskea pinta. Lisää pekoni, salvianlehdet ja purista toinen puolikas sitruunasta. Paista muutama min ja kokoa annos.




Hedelmäsalaatti ja mascarponevaahto

Ainekset:
2 appelsiinia
1 pieni ananas
1 omena
6 passionhedelmää
1 vaniljatanko
Pieni pala punaista chiliä
1rkl sokeria
1dl vettä

Kuori appelsiinit veitsellä ja leikkaa lihat irti valkoisista kiinnikkeistä ja leikkaa pieniksi paloiksi. Purista kuorista mehu talteen. Kuori omena, poista siemenkota ja leikkaa pieniksi paloiksi. Kuori ananas, poista puonen keskus ja leikkaa pieniksi paloiksi. Halkaise passionhedelmät ja lusikoi hedelmäliha kulhoon muiden hedelmien joukkoon. Halkaise vaniljatanko ja kaavi veitsellä siemenet hedelmien joukkoon. Silppua pieni pala chiliä salaatin joukkoon. 
Kuumenna kattilassa sokeri, kunnes se muuttuu nestemäiseksi. Lisää joukkoon vaniljatanko, appelsiinin mehu ja vesi. Keitä kunnes puolet nesteestä on haihtunut. Anna jäähtyä ja kaada hedelmien joukkoon (poista vaniljatanko). Anna salaatin mehustua jääkapissa tunti ennen tarjoilua.

Mascarponevaahto:

1dl mascarponejuustoa
1dl kermaa
1tl vaniljasokeria
1rkl sokeria

Sekoita kulhossa kaikki ainekset kuohkeaksi vaahdoksi ja tarjoa hedelmäsalaatin kera.




Hyvää äitienpäivää kaikille ihanille äideille! 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Brahen kellari

Eilen olin poikaystäväni kanssa Brahen kellarissa syömässä sen kunniaksi, että kirjoitukset ovat vihdoin ohi. Otimme kaikki ruokalajit. Alkupalaksi otimme gratinoituja etanoit, jotka olivat herkullisia, mutta unohdin kovan nälän takia ottaa niistä kuvat. Pääruuaksi otin grillattua siika, kasvispaistosta ja maalaisperunoita ja jälkiruuaksi otin maitosuklaamoussea ja marjoja. Oli kyllä tosi hyvää! Tosin tämä ravintola ei ole sieltä edullisesta päästä. Pääruuat maksavat yli 20€, mutta olin saanut lahjakortin kyseiseen ravintolaan. Tälle köyhän opiskelijan kukkarolle tämä ravintola ei sopisi. 

Ravintolan tilat eivät ole kovinkaan suuret, mutta se oli hyvin kotoisa ja siisti. Tarjoilijat olivat mukavia ja pitivät asiakkaista hyvää huolta ja huolehtivat, että vesilasit eivät jääneet tyhjiksi. Annokset saapuivat sopivin välein ettei tullut kiire tai joutunut odottamaan liian kauan. Suosittelen kyllä Brahen kellaria, koska valikoima on laaja ja herkullinen!

Grillattua siikaa, vihannespaistos ja maalaisperunat

Maitosuklaamousse ja marjoja

Nopea Chop suey

Rakastan aasialaista ruokaa ja kovasti haluaisin itse tehdä mitä herkullisimpia reseptejä, mutta joskus ei millään jaksa nähdä niin paljon aikaa ja vaivaa. Tällä viikolla tein nopean chop sueyn, missä oli kiinalaisia vivahteita, mutta tietenkin huijasin hieman, koska teemana oli nopea ja helppo ateria. Resepti on hyvin mutkaton ja kaikki aineet ovat helposti saatavilla. Mausteita lisäsin hieman vapaamalla kädellä, mutta yritän mahdollisimman tarkasti antaa mitat.

Ainekset:

400g Possun tai naudan suikalelihaa
1 pussi kiinalaisia wokkivihanneksia
1 tl inkivääritahnaa
öljyä
soijaa
vettä 
maizena tumma kastike

Kuumenna pannu kuumaksi ja paista lihat nopeasti öljyssä (mieluiten wokkipannu). Lisää vihannekset, inkivääritahna ja soijaa maun mukaan (n. 2rkl). Lisää hieman vettä ja laita suurustetta niin, että kastike muuttuu kimaltelevaksi. Tarjoile riisin kanssa. 

Huom! Jos haluat lisää makua, sweet chili sopii mainiosti kastikkeen joukkoon. 


torstai 13. maaliskuuta 2014

Yllätys lihapullat ja maissi perunamuusi

Näin televisiosta yhden Hollantilaisen ruoka ohjelman ja siellä tehtiin yllätyslihapullia. En ehtinyt kirjoittamaan reseptiä ylös, joten päätin soveltaa sitä itse ja kieltämättä ne onnistuivat melko hyvin. Ruuan laittamisessa meni hieman alle tunti ja kaikki sujui mutkattomasti. Annos on helppo, yksinkertainen ja täyttävä. Suosittelen erityisesti lapsiperheille, varmasti hauska yllätys ja hieman vaihtelua perinteisiin lihapulliin. Maissit taas antavat muusille kivaa makeutta ja hieman pureskeltavaa. 

Ainekset:
lihapullat
400g jauhelihaa
1 ranskalainen sipulikeitto pussi (knor)
7 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja
Muusi
1kg perunoita (itse käytyn puikuloita)
200g maissin tähkiä
2dl lämmintä maitoa
voita ja suolaa maun mukaan

1. Keitä 6 kananmunaa 10 min ja jätä yksi lihapullataikinaa varten. Munien kypsyessä, kuori perunat ja valmista taikina, sekoittaen kaikki aineet sekaisin.
2. Lisää perunat vedellä täytettyyn kattilaan ja mausta suolalla. Keitä perunat (käytin puikuloita, koska ne kypsyvät n. 15min). Jaa jauheliha kuuteen osaan. Kuori kananmunat ja kääri ne jauhelihaan. 
3. Paista lihapullat miedolla lämmöllä kypsiksi. Valmista samalla perunamuusi. Muussaa muusi ja lisää jokkoon lämmin maito (lämmin, ettei kypsyminen keskeydy). Lisää voita ja suolaa maun mukaan. Lopuksi lisää maissit. 

Annoksen kanssa sopii hyvin kermakastike!












keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Pähkinäbroileria thaimaalaisittain

Siitä on nyt vähän aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt blogia johtuen osittain koulu hommista ja rahan puutteesta, mutta nyt olen saanut taas vähän aikaiseksi. Itämainen ruoka on ehdotonta lempi ruokaani, erityisesti korealainen. Tänään tein kuitenkin thaimaalaista kanakastiketta nuudeleiden kera. Selailin yksi ilta poikaystäväni äidin keittokirjoja ja löysin helpon ja herkullisen reseptin, jota oli pakko kokeilla. 


Ainekset:
400g  broilerinfilesuikaleita
2rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1rkl punaista currytahnaa
150g cashewpähkinöitä
1rkl fariinisokeria
2 paprikaa
nippu kevätsipulia
1rkl osterikastiketta
1rkl soijakastiketta
tuoretta korianteria

1. Ruskista broileri öljyssä. Lisää joukkoon paloitellut valkosipulinkynnet, currytahna, pähkinät, sokeri ja paprikat.
2. Silppua joukkoon kevätsipulit, mausta osterikastikkeella ja soijalla. Hauduta 15min. Lisää lopuksi joukkoon korianteri. Tarjoa nuudelien tai riisin kanssa. Lihana voi käyttää myös porsasta.




tiistai 4. helmikuuta 2014

Ruissämpylät

Leivoin muutama viikko sitten ruissämpylöitä. Se oli aivan uusi kokeilu, koska olen vain kerran käyttänyt ruisjauhoja karjalanpiirakoiden tekemiseen. Suurin pelkoni oli, että sämpylöistä tulee liian kovia, mutta niin ei onneksi käynyt! Sämpylät ovat hieman makeita johtuen siirapista. Kaikki jotka pitävät makeasta tai maustetusta leivästä, pitävät myös tästä. Taikinasta tulisi hyvä ja melko terveellinen limppu esimerkiksi jouluksi. 

Ainekset:
5dl maitoa
50g hiivaa
3rkl siirappia
2tl suolaa
3/4dl öljyä
6dl ruisjauhoja (itse käytin täysjyväruista)
n.6dl vehnäjauhoja

Ohje:

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää siihen siirappi, suola, öljy ja ruisjauhot. Alusta vehnäjauhot vähitellen taikinaa. Taikina saa jäädä hieman käsiin tarttuvaksi. 

Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Leivo turvonneesta taikinasta jauhoja apuna käyttäen 20 -25 sämpylää. 

Kohota sämpylät hyvin ja paista ne uunin keskitasolla 10 -15 min 225 asteessa.